|
Luonne
Adea on todella herkkä, joten sitä täytyy käsitellä hellävaroen varsinkin hoitaessa sitä. Se myös huomauttaa, jos sitä käsitellään kovakouraisesti,
ja silloin sen kavioita on todella syytä varoa, sillä se on altis potkimaan. Hoitamisen kanssa tulee siis yleensä ongelmia,
kuten myös varusteiden laiton kanssa, jos ei Adeaa hyvin tunne. Vaikka satulan saaminen sen selkään tuottaa ongelmia, kuolaimet
se ottaa suuhunsa yllättävän helposti. Suojien laiton kanssa saa kuitenkin viettää jonkinverran aikaa, sillä se ei ole kovinkaan
helppoa Adean yrittäessä olla saamatta niitä jalkaansa.
Adea on myös hieman ärsyyntynyt, jos tuntemattomat ihmiset
ryhtyvät sitä kovasti paijaamaan, mutta jos rapsuttelija on hieman tutumpi, se nauttii kovasti rapsuttelemisesta.
Adea on myös ratsastettaessa hyvin herkkä, joten kovien otteiden käyttö on vaihtoehdoista pois suljettu. Se vastaa hyvin apuihin,
mutta saattaa olla välillä hieman laiska. Se myös pelästyy helposti erinäisiä asioita, jolloin pukki- ja kiitolaukkavaihde
menee päälle, ja se on sitten menoa.
Tarhassa Adea on hieman syrjäänvetäytyvä, eikä se oikein tahdo saada kontaktia tarhakavereihinsa, vaikka ne ovat sille kuitenkin tuttuja.
Se tulee myös hyvin mielellään tarhasta pois, sillä se pitää enemmän sisälläolosta.
Traileriin Adea menee ihan kiltisti, mutta itse matkustamisesta se ei melun ja töyssyjen takia pidä. Ihme kyllä se sopeutuu
osaansa hyvin, eikä hirveästi hermostu matkustamisesta.
Kisoissa Adea on hieman hermostunut, mutta se pyrkii suoriutumaan tehtävästään mahdollisimman hyvin.
Joku ilkeä, joka ei Adeaa tunne voisi sanoa sitä ilkeäksi pieneksi poniksi, mutta hyvin siihen tutustuneet
tietävät, että vaikka se ei olekaan maailman helpoin poni, se on syvimmiltään todella suloinen.
|
|